lauantai 16. heinäkuuta 2011

Rompetorilla





Rompetori oli Nälkäloukun (Nälklouku) kansakoulun pihamaalla. Koulu on valmistunut 1913 ja koulu toiminta loppui 70-luvulla. Varsinaisia Rompe ja kirppari pöytiä oli aika vähän. Kuvia punamullan keitosta ja haitarin soitosta. Mikä paremmin sopisi suomen suveen kuin haitari musiikki. Minun pappa soitti myös haitaria. Ja eno soittaa myös. Kylpytynnyri kauppiaskin oli saapunut paikalle. Huovutettuja laukkuja oli kaupan 20 euroa kappale. Katsoin niitä ja epäilen ettei ole käsin tehty, näytti ihan joltain halpatuonnilta. Ei siellä ollut minulle paljon mitään, mieheni löysi moottorisahan ja PorinMatin.



Kaksi uutta Finlaysonin tyynynpäälistä löysi hinta oli 1euro! Tietenkin ostin heti ja värikin on mun. Rompen jälkeen kävimme metsässä kanttarelli "jahdissa" Siitä laitan tarinaa huomenna.

Aurinko alkoi  paistaa  toivon muillekkin aurinkoista loppupäivää :D

1 kommentti:

  1. Voi voi, mun mies olis kans ollut ikionnellinen Porin Matista. Terran Preiviikissä näimme tien varrella ihan hyvän Porin Matin ja tekstin: SAA OTTaa... Jälkeenpäin hän on harmitellut sitä, ettei otettu. Minulla on kaksi samanlaista Finlaysonin tyynyliinaa ja maksoivat kyllä huomattavasti enemmänkuin euron...

    VastaaPoista

Mukavaa kun kävit♥