sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Terveiset Topilta!


Topi on taas kasvanut aikalailla. Lempi puuhaa sisällä on luun
pureskelu ja nukkuminen. Ja kun ilma vaan sallii niin
ulkona Topi viihtyy vaikka koko päivän.
Ei tulisi  millään sisälle. Ensi kuussa herra 
täyttää vuoden.

Omia kuulumisiani, Peruin korjausleikkaus ajan, en 
olisi nyt millään jaksanut niin isoa operaatiota sen verran 
olen henkisesti loppu. Saan vielä kyllä uuden ajan,
 jos haluan vielä mennä. Olen sitäkin alkanut miettiä,
 että haluanko sitä todella?

Viime viikolla tuli
räkätauti ja kuume. Ja olo ei ollenkaan parane.
Luulen että huomenna on lääkärissä käynnin paikka.

Mukavaa alkavaa viikkoa♥




Muutu positiiviseksi ajattelijaksi. 
Näyttivät asiat kuinka synkiltä tahansa, 
tai vaikka ne olisivatkin, 
kohota katseesi ja näe mahdollisuutesi 
-ne odottavat sinua. 

(Axel Fredenholm)






sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isiä ikävöiden♥



Elämäni rankin päivä oli eilen kun hautasin oman Isini.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tämä on epätodellista
ja näen pahaa unta, joku herättä kohta.

Kaikesta huolimatta

♥Hyvää Isänpäivää kaikille ♥