torstai 17. heinäkuuta 2014

Ei pöllömpi kassi



Pöllökassi valmistui maanantaina.  Kelpaa mulle.
Korvat vähän retkottaa ja ajattelin että ompelisinko 
pistolla kiinni vai annanko olla. Näkee sitten millaiseksi muutaman 
käytön jälkeen menee.


 Edestä

Paris lanka on aika hankalaa virkata, on niin löyhäkierteistä.
Tulee helposti vain osa lankaa. Muuten tulee hyvä ja jämäkkä.


 Takaa


 Sisällä ruskeankirjava vuori ja pöllökankainen tasku
jonka suu somistettu pöllönauhalla.




Eilen oli neljäs myrkytys. Lääke vaihtui, kahta eri sortti laitettiin tällä kertaa.
 Punaista ja kirkasta. Kuulemma tämä on sitä mistä sitten tekee pahaa
 jos tekee.Eipä vielä ole ollut yhtää paha olo. Eipä silti ihme sillä yksitoista
 pahoinvoinnin estolääkettä otin tuntia ennen kun menin.
 Ja vielä kahtena aamuna kuusi ja sen jälkeen tarvittaesa.
 On kyllä hyvät mömmöt nykyään. Ruokahalu on vähän huono. 
Jos tästä myrkystä jotain hyvää hakee niin nyt ei mennyt makuaisti.
Kaikki maistuu sille mille pitääkin. Kaksi myrkytystä vielä täytyy kestää.

Onneksi minulla on ihana rakas perhe ja rakkaat ystävät
Onneksi on teidät täällä tukena joita haluan sydämestäni kiittää
Ja niin rakkaat käsityöt




Mukavaa viikon jatkoa



19 kommenttia:

  1. Mahtavan kassin olet virkannut. Tsemppiä hoitoihin!

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus mikä kassi,kelpais kyllä monelle muullekin:)
    Itse olin tänään neljännessä hoidossa,nyt odottelen mitä tuleman pitää...
    Hyvää vointia ja kivaa viikon jatkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten tutulta tarinasi kuulostaa. Itsekkin olen huumorilla ja ilolla yrittänyt selviytyä. Välillä tuntuu että läheiset ja ystävät ajattelee että onko tuihan pöpi, eikö se ymärrä että sillä on syöpä.
      Vointeja sinullekkin ja me ollaan selviytyjiä♥

      Poista
  3. Ihana pöllökassi, ja sama kuin Kirsillä kyllä kelpais, pitää vähän tutkailla mallia jos vaikka tekis tollasen ihanuuden.
    Molemmille teille jaksamisia hoitoihin ja enkelitä elämään.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana pöllökassi, just mun juttu. Jos teet myyntiin ostaisin tuollaisen!! Onnea hoitoihin!

    VastaaPoista
  5. Täydellinen kassi, Wau !
    Hyvä, ettei tullut pahoinvointia. Jaksamista vieläkin.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana pöllökassi, olet niin taitava!

    Isot tsempit sinne!! Aurinkoa <3

    VastaaPoista
  7. Suloinen pöllökassi ja pöllöjen korvat ovat hauskasti lurpallaan, hellyyttävästi nyökötellen:))

    VastaaPoista
  8. Myrkytyksistä olet siis jo hyvinkin voiton puolella, kun neljä jo takana ja kaksi enää edessä. Toivottavasti pahoinvointia ei tällä kertaa tulekaan.
    Kiva pöllömäinen kassi, sisältäkin viimeisen päälle huoliteltu pöllönauhoineen.

    VastaaPoista
  9. Kiva pöllökassi :) Sitä minäkin toivon, ettei pahoinvointia tulisikaan....tsemppiä <3

    VastaaPoista
  10. Ihania aurinkoisia päiviä käsityörintamalla, ihana pöllökassi, meikäläinen fanittaa pöllöjä monenlaisena asiana :)

    VastaaPoista
  11. Tästä tuli upea pöllökassi. Anna korvien/kulmien olla just noin. Tyypeistä tulee ihan omat persoonansa, he näyttävät ihan ereiltä (mikä sana!) Pöllönauha sisällä on ihan just se kuuluista piste iin päällä.

    Tsemppiä seuraaviinkin hoitoihin. Näinhän ne on mentävä, yksi kerrallaan. Tämän jälkeen on taas yks vähemmän edessä. Hali ja rutistus, sulla on mahtava asenne. Se vie läpi kaikesta tästä kakkendaalista.

    VastaaPoista
  12. Mahtava pöllökassi. Tsemppiä hoitoihin.

    VastaaPoista
  13. Kertakaikkisen hellyttävä pöllökassi! Tsemppiä hoitoihin - mahtavalla, positiivisella asenteella olet peikkoasi taltuttamassa. Hieno juttu!

    VastaaPoista
  14. Niin ihana pöllökassi, kyllä kelpaa tuollaisen kanssa kävellä :))

    VastaaPoista
  15. Ihana Pöllö-kassi <3 Mistä löytyisi ohje näihin pöllöihin, en löytänyt :) Voisi itsekin tehdä, mm. veljen avokki hulluna pöllöihin :D
    Tsemppiä hoitoihin! Itse en ole syöpähoitoja käynyt läpi mutta muunlaisia, jotka ovat minulle olleet raskaita.

    VastaaPoista
  16. Hoksasin nyt, onko pöllöt tehty samalla ohjeella, kuin tuossa oikealla tuo pöllö ohje rintakoruun/hiuslenksuun...? :)

    VastaaPoista

Mukavaa kun kävit♥