Sain eilen Meimiltä aivan ihanan kukkakimpun. Meimi ja mummu olivat
käyneet torilla ostoksilla. Kyläily tänne oli jännä Meimille,
sillä Meimi ja mummu tulivat linja-autolla.
Täällä sataa tällä hetkellä ,mutta kuvauspäivänä oli kaunis aurinkoinen sää.
Nämä viirit menivät Meimin leikkimökkiin.
Eilen illalla söin mansikkamaitoa ja tuli taas niin mieleen lapsuuden kesät♥
Onneksi alan jo vähän taas maistaa ruokia viime viikkoisen hoitopläjäyksen jälkeen.
Eilen oli vielä aika kaamea olo, mutta nyt jo tuntuu että taas selvittiin
tästäkin hoitokerrasta.
Tämä kolmas kerta oli kyllä kaikkein kauhein tähän mennessä.
Tässä voisi sanoa "Kyllä myrkyn lykkäs."
Olen ollut niin poissa pelistä ja aika paljon nukkunut.
Jalanpohjat ja kädet eteenkin sormeenpäät ovat todella kipeät.
Kuulemma voi lähteä kynnet sormista.
Käsityöt ovatkin jääneet nyt vähemmälle.
Mutta nyt taas syyhyää näpit että mitä
sitä tekisi ja mitä pystyy tekemään. Sillä todellakin meinaan
jotain värkätä. Tänään ajattelin käydä torilla pyöräilemässä ja
ostamassa uusiaperunoita,
mutta satelee sen verran että taitaa jäädä toiseen päivään.
♥Sateesta huolimatta mukavaa päivää kaikille♥
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Mmmm, mansikkamaitoa. Eipä ole vielä tänä kesänä tullut ollenkaan tehtyä. Mansikoitakin olen ostanut vasta kaksi kertaa, kakkujen päälle. On niin viileää, ettei tunnut kesältä ollenkaan. Sen takia ne mansikatkin ovat odotelleet ostajaansa.
VastaaPoistaIhana viiri. Varmasti leikkimökkiin sopiva!
Ekat mansikat vielä hankkimatta. Sataa sataa ropisee täälläkin tosi paljon tullut vettä ja hyvin on nukuttanutkin... ois vaan tehnyt mieli jäädä sängyn pohjalle makaamaan. Eipä tässä ulkohommia paljon pysty tekemään ja Jonekin pitäis käyttee ulkona, hyrr... sadevaatetta niskaan. Tsemiä sinulle :)
VastaaPoistaMukavaa päivää sinnekin :)
VastaaPoistaHyvä etä olet jaksnut nuo rankat hoidot. Olen ajatuksissa mukana siinä jalkopäässä ja toisella puolella ne kaikki enkelit:)
VastaaPoistaIhana tuo viirinauha just sopiva leikkimökkiin, ja ihansaman sävyset kukatkin sie sait.
jaksamisia siulle.
Kiitos kuulumisista. Jaksat huumorillakin kertoa, kuinka myrkyn lykkäs. Onneksi vointisi on hiukan parempi. Levollista ja hyvää mieltä sinulle!
VastaaPoistaMinulla on tämän kesän mansikat vielä maistamatta. Ei oo tippaakaan kesäiselle tuntunut ilmojen suhteen.
VastaaPoistaVoimia ja taistelutahtoa sinulle kamppailuusi <3
Tsemppiä sinulle. Onko hoitoja monta kertaa vielä jäljellä? Mansikoita en ole vielä malttanut ostaa. Mökillä muutama tai meni vasta kukkii, taitaa olla myöhäistä lajiketta.
VastaaPoistaKiitos tsemppauksesta! Hoitoja on vielä kolme kertaa. Ja sen jälkeen viiden viikon sädehoidot. Että kyllä niitä vielä aikalailla on.
PoistaOlen kotitunut , vieraat lähteneet ja vierailut ohi. Tänään siivouspäivä ja kotipäivä. Sopisko sulle ensi ke Siikaisten visiitti?
VastaaPoista