perjantai 8. heinäkuuta 2011

Puolivalmista

Esittelen keskeneräistä työtä, en edes vielä tiedä  kuinka iso tai pieni tästä tulee. Sen näkee sitten miten langat riitää. Ostin eilen Ukista näitä muutaman kerän lisää :)



Sormustin kukka kukkii vaikkei vielä täydellä teholla. Alimmat kukat ehtii pudota ennen kuin ylimmät aukeaa. Näitä alkuja on koko seinusta täynnä. Ovat kaksivuotisia ja kukkivat vasta toisena vuonna.


            

                          Aurinkoista päivää kaikille!!!!

torstai 7. heinäkuuta 2011

Saku-sammakko



Aamulla meinasin astua Sakun päälle, kun olin menossa pihanperälle :) Vähän peläistyin etä mikäs se siinä pomppii.. Näitä on täällä tosi paljon. Tämä kylläkin on aika iso. Ihan pikkuruisia tulee välillä saunan lattialle. Niitä saa sitten viedä sieltä ulos. Tänään aijon käydä kaupungilla eilen jo meinasin, mutta en jaksanut lähteä. Saankohan pidettyä näppini irti langoista???  Täällä on todella lämmin ja kaunis auringon paiste. Toivottavasti teillä muillakin on aurinkoinen päivä ! :D




keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Vauvansukat



Teki mieli tehdä välillä taas jotain pientä ja nopeaa. Sukan suussa on pienet viuhkat. Olen tällä mallilla tehnyt monet sukat. Aloitin myös Bavarian virkkausta niillä hamstraamillani puuvillalangoilla, teen pitkulaisen mallin. Tuleeko kenties taas päiväpeitto Meimille tai jos ei niin isoa jaksa niin ehkä tyynyn päälinen. Sen näkee sitten, ja on hyvä että siihen käy kaikki puuvillalangat mitkä ovat sävyyn sopivat. Voi olla että tänään iltapäivällä käyn  kaupungilla, täällä vaan nämä linja-autot kulkee niin huonosti että katsotaan viitsinkö lähteä.  
                    Aurinkoista Keskiviikkopäivää :D 
                    Heräsin tänään auringonpaisteeseen:D






tiistai 5. heinäkuuta 2011

Ananasliina


Koneen kanssa on ollut häiriöitä ja nettiyhteyden. Mutta nyt taas pitäis toimia.
Sain vihdoin tuon anannasliinan valmiiksi. Tuli paljon isompi mitä luulin mutta kyllä se tänne mökille sopii.
Tein näinkin helpossa mallissa todella paljon virheitä ja ajattelin jo että jätän koko liinan kesken.Lanka on erittäin kamala virkata. Vähän kovaa ja menee koko ajan kieroon niin pahasti että on heti solmu.



Halusin laitta monta kuvaa näytille koska mielestäni sain tästä työvoiton. Pitäisi varmaan virkata enemmän tai syy voi olla myös näössä. Välillä tuntuu etten näe oikeen kunnolla lähelle näillä silmälaseilla. Kuitenkin sainpas valmiiksi!!  Toivottavasti ei paljon jäänyt virheitä.


Väri on tässä paljon plaisumpi miltä tässä näyttää. Tämä on kirkas" marimekon unikon vihreää" lankaa. 
Nyt on mulle tulossa uusi kamera. Tilasin netanttilasta, siellä oli hyvä tarjous tyrkyllä.  Sitä tässä innolla odottelen. Ajattelin jonkun helpon työn tehdä seuraavaksi, ettei ihan vallan tuskaannu.




Mukavaa päivän jatkoa kaikille, täällä on kyllä ihan pilvistä . Eipä anneta sen häiritä, kylmä ei ole. Ihan mukava keli tehdä käsitöitä :)

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Sataa ja paistaa


Täällä sataa ja paistaa samaan aikaan. Vettä tuli aika reilusti ja ukkonen jyrisi jossain kaukana. Ilma on todella hiostava ja lämmin. 



Mukavaa perjantai päivää kaikille :D



torstai 30. kesäkuuta 2011

Lankahamsteri



No niin ja just joo! Kävin Uki:ssa ja taas jäi  monta kerää 
lankaa matkaan. Ja pari lehteäkin.




Mitähän minä ajattelen kun näitä täytyy tällalailla 
hamstrata. Kotoa tuomat langat ja tänään ostamani.
 Jösses sentään ,kun näitä on. Joka lähtöön. Näistä täytyis
 syntyäkin jotai eikä vaan ostella. Eikä tässä ole ihan kaikki 
on parit keskekeneräiset sukat, liina ja kassi. Ja pussillinen
 vauvalankoja. Muttaei sille voi mitään kun langat ja
 värit ovat niin herkullia :)
Kai näistä joskus jotain tulee(toivotaan...)




keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Tuunattu "Kalastaja-Eemelin hattu"


Mulla meni tänään totaalisesti hermot siihen pitsiliinan mitä
 teen. Joudun purkamaan ainakin viisi kierrosta kun olin sit
 tehnyt vähän liikaa ketjusilmukka kaaria. Ajattelin että joku 
nopea, helppo ja pieni työ olis nyt paikallaan. Ja niinpä
 tuunasin tään enemmin jo esittelemäni kirppari ostokseni.
 Ihan yksinkertaiset kukat ja vipsuverhoista poistamani 
helmet keskelle. Mulla on ulko ovessa sellaset vipsuverhot 
missä oli pujotettu helmiä. Ei ne toimineet ollenkaan 
sotkeutuivat aina helmien kohdalta toisiinsa. Vetelin ne joku 
päivä siitä irti ja tähän ne sopivat mielestäni hyvin.
Nyt tästä taisi tulla " Helmenkalastajan hattu" :)