Baskereita tuli muutama tehtyä, ja nyt kun tukka on lähtenyt nää on
vilposempia kun perukki. Vaikka ei oikeen sovi mun päähän.
Muutaman aion viedä mennessäni sairaalaan
kun ensi keskiviikkona menen.
Ohjeen sain lankakauppa Lavikolta. Ja ohje
löytyy myös Tekstiiliteollisuuden sivuilta nimellä paljettibaskeri.
Lankana näissä on puuvillaa ja bambusekoitettta.
Kaikki käy mitkä sopii puikoille 3.5-4.0
Ja näitä pipoja tein myös tähän kotioloihin. Ei ilkee ihan kaljuna olla.
Vanhat pieneksi jääneet t-Paidat sopivat oikein hvin.
Pipot ovat yksinkertaisia ja siksi ihania pitää.
Näin jossain lehdessä tämän mallin ja kaivoin kaikki jämälangat esiin.
Ei sen kummepaa ohjetta kun nuo keskustat.
Pöllö vuori ja taskun suussa pöllönauhaa.
Sitten tuli postissa Omakoppa kirja ja sieltä nappasin ohjeen näihin Ahmatteihin.
Ja takaan että lisää on tulossa....
Tulon päällä on myös viiri nauhaa...kunhan muu villitys menee ohi:))
Pari viikoa sitten sain toisen hoidon ja kyllä tuli paha ja väsynyt olo.
Ensimmäisellä kerralla kun ei niinkään tullut sen pahempia oireita.
Ensi keskiviikkona on kolmas hoito ja saas nährä miten sitten käy.
Teen näitä käsitöitä aina kun vaan jaksan ja ilman näitä
en varmaan jaksaisikaan. Kun ei oikein mitää fyysistä pysty tekemään
niin tämä pitää pään kunnossa.
♥Ihanaista ja mukavaa Juhannusta kaikille teille ja kiitos tuestanne♥
Ootpa sie ollu ahkera, on myssyä ja paskeria vaikka kolmasti päivässä vaihtaisit:))
VastaaPoistaTykkään tuosta kassista se on niin ilonen.
Oikein ihanaa ja lämmintä juhannusta siulle ja muutama enkeli mukaan sinne juhannukseen:))))
Ihania, värikkäitä baskereita ja pipoja olet suorastaan tehtaillut. Varmasti piristää itseäsi ja myös muita tilanteessasi olevia. Tsemppiä ja mukavaa juhannusta. Kiva kun jaksat myös päivittää blogia.
VastaaPoistaMahtavia baskereita ja pipoja-vähän fiiliksen mukaan!ja tuo kassi-wau!
VastaaPoistaHyvää juhannusta ja tsemppiä tulevaan<3
Hyvää juhannusta sinulle, kaima! Nyt voit vaihtaa baskeria ja pipoa vaikka monta kertaa päivässä. Tukkaa täytyy pitää aina, sitä yhtä ja samaa. Nuo trikoomyssyt tuntuvat varmaan mukavilta päässä. Kassi on tosinätti. Että osaatkin tehdä kaunista. Ja pienet ahmattikukkarotkin ovat kivoja. Toivon että selviät hyvin siitä kolmannesta hoidosta.
VastaaPoistaKiva kun täällä oli kuulumisia. Olet sinä vain sitkeä sissi, hoitojen aikana muidenkin pipoasioita hoitelet. Nuo trikoopipot on tosi makeita, kukkaversio on to-del-la kiva. Ja ahmattikukkarot on ihan huippuja. Niin kivasti kuvattujakin, että piti ihan ääneen tyrskähtää.
VastaaPoistaMukavaa juhannusta sinullekin, tsemppiä kaikella tapaa!
Olet kyllä aika epeli noita kaikkia tekemään, olen kyllä ne nähnyt livenä ja paskerin olen saanutkin. Hyvää juhannusta teille kaikille.
VastaaPoistaVoi kun olet ollut ahkera. Ihania baskereita ja myssyjä, pussukoita ja vaikka mitä.
VastaaPoistaOikein hyvää juhannusta, muista pukea kunnolla päällesi, jos menet kokolle :)
ps. yritin kirjoittaa sinulle s-postia, mutta se tulee aina kakaisin, vaikeaa täällä mökillä.
Mutta sain saikku toistaiseksi ja eläkehakemus on lähetetty. Nyt vaan odottelen.
Aivan ihania nuo ahmatti kukkarot.. Muutkin tekemäsi työt ovat taidolla tehty. Hienoja.
VastaaPoistaAhkeralla on nyt pipoja mistä valita! Tuotatin kans langat ja koukun sairaalaan tarkoituksena virkata pipo kun tukka on niin hirvee makaamisen jäljiltä. Kun pipo tuli valmiiksi totesin, että sittenkin ennemmin kamala tukka! Ennen seuraavaa leikkausta toivon saavani jonkun parturin tänne kotiin että saisinkesätukan, niin lyhyen kuin vaan uskaltaa.
VastaaPoistaJospa minäkin innostuisin käsitöistä kun näitä kuviasi katselen. Meinaa olla inspiraatio hukassa...
Neuloosi ja ompelunssa on todella iskeneet - oletpa ollut ahkera.
VastaaPoistaMukavaa juhannusta myös Sinulle.
Huh, miten paljon olet saanut aikaan! Upeita baskereita ja toi laukku pitäisi kokeilla!
VastaaPoistaOikein hyvää juhannusta <3
Kivoja ja hauskoja käsitöitä. Tsemppiä hoitoihin ja jälkimqinikeihin sekä hyvää juhannusta.
VastaaPoistaVoi miten ihania baskereita ja myssyjä olen aikaansaanut.
VastaaPoistaTuo ahmattikukkaro on mainio.
Ihania baskereita ja kukkaroita! Trikoopipoja täytyy kyllä itsekin kokeilla, täältä kun saan innostusta...
VastaaPoistaOikein hyvää Juhannusta!
Oletpa todellakin ahkeroinut! Ja miten hienoja tuotoksia! Tuo kirjahan on pakko hankkia, näyttää herkulta; pieniä ja nopeita...
VastaaPoistaOikein ihanaa juhannusta ja voimia hoitoihin<3
Olipas oikea pipopläjäys! Olet kyllä ahkera, ihan käsittämättömän sellainen <3
VastaaPoistaOletpa jaksanut olla ahkera. Kaikki ovat taitavasti tehtyjä ja kauniita. Toivottavasti lämpenee tuo ilma. Olisi mukavampi kesää viettää meidän kaikkien. Halaukset .
VastaaPoistaIhania kästöitä, päähineit ja pussukoita. Myö oltiin kesätuval ja täs nyt toivotan siulle mukavaist arkee näi juhlan jälkeen, jospa saatas vähä lämmint ilmaaki tän koti Suomeen:))
VastaaPoistaVoi miten ihania töitä olet tehnyt .Kaikki niin ihanmia mutta tuo kassi aivan mahtava.
VastaaPoistaHuomiseen tsemppiä sinulle, toivotaan ettei olo mene oikein hunoksi.
Kauniita töitä, laukkua piti katsoa oikein silmä kourassa ihastuin kovin siihen. Baskerin mallin kävin heti nappaamassa mukaani.
VastaaPoistaVoimia sinulle!