tiistai 24. toukokuuta 2011

Suomalaista


Löysin meidän Musabusasta  pojalleni vuosia 
sitten tekemäni lompakon.(virkattu ja neulottu lippu)
 Lompakossa on läppä joka suljetaan tarranauhalla 
ja hihna että voi kuljetta kaulassa. Ja löytyihän se 
Suomipipokin kun aikani etsin. Täällä meillä on 
aina kannustettu Suomea.



Käsitöissä ei mitään uutta valmista, ekokassin
 virkkausta mikä osoittautui aikaavieväksi malliksi
ja lankaa kuluu paljon. Tähän on mennyt jo kerä
ja kaksi vielä menee. Meimille tekemäni peiton
 palat on valmiit ja nyt sitten yhdistellään.
Olen välissä tehnyt yhden tiskirätinkin melkein
 valmiiksi, reuna puutuu. Löysi loppukeriä
 bambu lankoja ja ajattelin kokeilla kun en
ole ennen tehnyt, että toimiiko sellainen käytössä.

3 kommenttia:

  1. Suomi-pipo ja lompsa - kovaa kamaa tällä hetkellä. Koko ajan näyttävät käsityösi edistyvän, vaikkei ole vielä valmista. Peitto enää yhdistämistä vaille eli melkein valmis. (Minä en ole aikoihin tehnyt edes patalappua vaikka kuvittelen olevani käsityöihminen...)

    VastaaPoista
  2. Hienot oli eli kuten sanoin kannatti julkaista. Nuo kannattaa kyllä todellakin säästää, ties vaikka poikasi poika joskus juhlisi MM-kultaa...

    VastaaPoista
  3. Voi kun ihanan isänmaalliset nuo sinun uudet työsi ovatkaan.
    Kertakaikkiaan hienot :)

    VastaaPoista

Mukavaa kun kävit♥