torstai 22. lokakuuta 2015

Kortteja ja pastillisukat


Aloitin joulukorttien teon ajoissa. En tiedä missä kunnossa
olen ennen joulua sillä olen menossa korjausleikkaukseen
11.11. En ole jaksanut laitta blogiin mitään pitkään
aikaan, on ollut vähän saamaton olo.
Leikkauskin jännitää aikalailla.


Nämä kaksi korttia on kuin koteloita. sisällä on lumihiutaleita ja paljetteja
jotka liikkuvat korttia heiluttamalla. En ole näissä
mikään ekspertti, kokeilin kuitenkin opastus videon avulla.










Lintukortissa on pieniä helmiä sisällä.
Alakuvassa sisäteksti.














Osan kuvista olen tulostanut netistä ja värittänyt tusseilla.















Nämä tekstit ovat tehty leimasimella, jauheella ja lämpöpuhaltimella joka sulattaa jauheen.


































Korttien taakse liimasin tällaiset tarrat, kunkin kortin sävyyn sopivat. 




Olen minä saanut ranskanpastilli sukat valmiiksi ja tuli hyvän kokoiset.
Nämä vietiin samantien käsistä. Toiset ovat tulossa....pikkuhiljaa:)



Syyslomaviikko puolessa välissä ja alkuviikkon olen ollut flunssassa.
Aika vetelä olo ollut en ole jaksanut kuin levätä.
No olen ainakin lomalla levännyt:) 

♥Mukavaa viikkoa kaikille♥





5 kommenttia:

  1. Oi miten monta ihanaa korttia sie oletkin tehnyt, niissä on tunnelmaa.
    Nuo pastillisukat on tosi kauniit.
    Paranemisia siulle ja onnea sinne tulevaan leikkaukseen.Enkeleitä mukaasi :)

    VastaaPoista
  2. Upeita kortteja☺ja ihan VINK VINK...kun kerkeet niin MINÄ HALUAN MYÖS IHANAT PASTILLISUKAT..TERKUIN:Claudia

    VastaaPoista
  3. Upeita kortteja , pitäis alkaa jo kohta väsäämään, noissapa malli vaihtoehtoja monia !! J a noi sukat, ohan herkku huiput. Pitää opetella tuo kupla juttu!!

    VastaaPoista
  4. Vielä kirjoitan että tsemppiä sinne leikkaukseen !!

    VastaaPoista

Mukavaa kun kävit♥