torstai 27. lokakuuta 2011

Virkatut sukat



Kun tein näitä sukkia, kantapään kohdalla nämä näyttivät minusta vähän kummilisilta. Mutta eipä nämä nyt valmiina hassummalta näytä. Lanka on seikka veikan raitaa ja koukku 4. Täytyy silti sanoa että neulon mieulummin vastaisuudessa sukkia kuin virkkaan. Niskakin jumittui vähän. Virkkaminen ottaa kyllä enempi meikäläisen niskoihin. 
Leppoisan mukavaa torstaita kaikille! :D


tiistai 25. lokakuuta 2011

Toiset nappilista sukat ja kukkaro

 Sain nämä sukat jo eilen valmiiksi mutta nappien ompelu venähti. Napit on kierrätystä vanhasta venätääneestä neulehameesta. Nyt kun tämän mallin oppi niin tykästyin tähän. Ajattelin vielä jossain vaiheessa tekaista yhdet. Nyt on koukulla virkatut sukat. Novitan sukkalehden ohje vain on mielestäni vähän kummallinen. Olen saanut purkaa niitäkin muutamaan otteeseen. Muuten on kiva virkata välillä, ja on joutuisampaa kuin neulominen.
 Aamulla tekaisin vanhoista "bilefarkuista" kukkaron. Ei ollutkaan niin hankalaa kuin luulin ja olin kuullut. Työkaluna minulla oli mieheni pellipihdit. Hän on kehitellyt sellaiset levät lättänät jotakin hommansa varten ja huomasin ne tallin seinällä. Liimasin niihin huonekaluhuopaa ei naarmuta eikä tee koloja on oikein hyvät tuossa kehyksen puristuksessa. Jotain Tiimarista ostettua vahvaa liimaa laitoin ensin kehyksen sisälle ja työnsin isolla neulalla reunat sinne. Annoin vähän kuivahtaa ja sitten puristelin. Mielestäni ekkaksi kukkaroksi oikein hyvä lopputulos.
Vuori olisi voinut olla jotain kauniimpaa, mutta eipä ollut muuta sopivaa tähän hätään. Meikäläinen on sellainen kun alkaa jotain tehdä niin se tehdään sitten heti eikä huomenna.
Tulossa on myös muutama pussukka lautasliina tekniikalla. Liimasin lakalla kuviot tänään ja huomenna ompelen että ehtivät kuivua ettei jää kousteutta kristallimuovin väliin.
Huomenna kaupunkireissu katsotaan mitä sieltä jää sitten käteen.
Leppoisaa tiistain jatkoa kaikille! :D

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Luonnosta

 Meidän oma tikka hakkailee puhelinpylvästä oven vieressä. Ääni kuuluu sisälle asti. Olen ajatellut usein että koska pylvään pää katkeaa. Se laittaa kävyn koloon ja siinä sivussa taitaa myös osua pylvääseen koska jytinä on niin kovaa. Pylvään juurella on aina kauhea kasa hakattuja käpyjä.
Kävimme miehen kanssa sienessä ja saalis on tässä. Mies keräsi puoli ämpäriä ja ilmoitti että kyllä sitä tässä sitten olikin. Minä olin saanut samassa ajassa ämpärini täyteen. En voinut lähteä vajaa ämpäri mukana vaan täytin myös sen siinä samalla kun  kävelimme jo takaisin päin. Kyllä harmittaa jättää niin paljon sieniä metsään. Osa on kyllä jo homeessa tai muuten niin vetisiä. Paljon on silti vielä kerättäviä. Otin äsken uunista tekemäni savukalapiiraan, missä on tietysti myös sieniä. Nyt nautin piiraasta  kahvin kera ja ehkä pienet päikkärit. Nappilista sukista sain eilen toisen valmiiksi ja toistakin on jo hyvää matkaa tulossa. Täällä mökillä kyllä tuntuu siltä ettei todellakaan ole kiire minnekkään. Harmi vain että huomenna joudumme sanomaan hyvästit ja vasta keväällä tullaan seuraavaksi. Kyllä talvi aina tuntuu pitkältä kun odottelee mökille pääsyä.
Aurinkoisen ihanaa sunnuntai päivää kaikille! :D

lauantai 22. lokakuuta 2011

Triojäätelö vanttuut

Sukille valmistui kaverit. Tänään on ollut ihana aurinkoinen päivä. En oikein ole mitään saanut aikaiseksi, olla möllötellyt vaan. Vähän sukkaa kutonut ja ihanaa savukalaa syönyt. Ja tietysti pitkät päikkärit ottanut. Samalla kaavalla meinaan syyslomaani viettää. No joo, en mä savukalaa koko viikoa syö.                          
 Leppoisaa lauantai iltaa kaikille:D

perjantai 21. lokakuuta 2011

Mökillä


Mökillä ollaan, saunaa lämmitellään. Tänne oli kiva tulla kun naapuri kävi eilen laittamassa tänne lämmön päälle. Mukavaa kun on noin ihania naapureita.  Kävin tuossa mökin "takapihalla" noin parinsadanmetrin päässä hakemassa iltapala aineksia. Saunan jälkeen pihvit paistumaan, ihana suppis kastike ja mökin rauha. Voiko muuta toivoa. Niin ja vielä edessä viikon syysloma! Kiitos taas kaikille ihanista kommenteistanne <3
 Sain Aulilta tänään ihanat villasukat ja heti sujautin ne jalkaan kun tänne pääsin, kiitos vielä Aulille!
Mukavaa perjantai ehtoota kaikille :D  Lueskelen illemalla teidän blogejanne.




keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Nappisukat







Sainpas kun sainkin nämä nappisukat valmiiksi. Vaikeuksien kautta voittoon. Tuli nappilista ensin väärään kohtaa ja muutamat näpinlävetkin, näissä sukissa on riistetty enemmän kun aikoihin missään. Nyt on homma hallussa...luulisin ja aijon tehdä heti perään toiset. Muuten tämä malli oli kiva tehdä ja vaihteleva, muuta kylläkään samalla ei voinut paljon seurailla. Lanka seiskaveikkaa ja ohje Novitan sukkalehti.
Olen saannut myös uuden lukijan, Tervetuloa KahviKaneli!
Mukavaa syksyistä viikon jatkoa kaikille ja täällä ainakin odotellaan jo kovasti ensiviikon syyslomaa:D

maanantai 17. lokakuuta 2011

Eilisen puuhia



Eilen ompelin pussukoita ja koristelin kankaan itse servetti tekniikalla. Ruusuja ja  romantiikkaa....



...ja tietysti norsuja :D Leikkasin nämä kuvat jo lauantaina ja liimasin servetti lakalla, että ehtivät kuivua hyvin.
Vetoketjun ompelussa on vielä jonkun verran harjoiteltavaa.



Tähän kolmanteen pussukkaan sain Aulilta Noitarumpukangasta. Kaksi näistä pussukoiata annan lahjaksi.



Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!





sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Aamuhämärässä!




Aamulla meillä oli sähköt pois päältä kun mies taisteli pannuhuoneessa pumpun kanssa. Minä laitoin keittiöön kynttilät palamaan etten ihan pimeässä kohkottanut. Tulipas näistä kaunis kuvio pöydän pintaan!
Olen väkertänyt  nappilista sukkien kanssa, ekaan sukkaan tein kanpään väärään kohtaan joiduin purkamaan kärjestä asti. Toiseen tein napin reijät väärään kohtaa joiduin sitäkin hiukan purkamaan. Mutta ei anneta periksi, aijon vielä tehdä toiset jos sitten sujuisi paremmin. Ehkä välillä ompeluhommia?
Mukavan leppoisaa sunnuntaipäivää kaikille!
Ja  kiitos taas mukavista kommenteistanne kaikille:D

perjantai 14. lokakuuta 2011

Kauluri



Tänään on ollut ihana pirteä aurinkoinen syyspäivä. Ja tämä lämmin kauluri oli todella tarpeen. Mallin löysin täältä, kiitos Zelda. Tämä on niin ihana malli että teen varmaan useammankin eri vahvuisista ja värisistä langoista. Työkaveritkin ihastelivat mallia ja ihmettelivät sen helppoutta. Lanka on tässä Novitan Puro ja puikot 6. Silmukoita 40 , pituus 40cm minun kaulaani ainakin ihan sopiva näillä mitoilla.
Kyllä aika menee nopsaan taas on viikonloppu edessä.!
 Mukavaa viikonloppua kaikille:D

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Triojäätelö sukat




Löysin seiskaveikan vanhaa lankaa melkein kerän, en edes muistanut että tällaistakin  on ollut. Tästä tulee ihan mieleen trio jäätelö. Lankaa jäi vielä sen verran että Meimi saa myös tumput. Väri sopii prinsessalle mainiosti. Kiva kun tämä minun blogi suostuu taas toimimaan. Kiitos kaikile ihanista kommenteistanne ja että jaksatte lukea näitä juttujani. Aamulla tuli räntää oikeen kunnolla ja kun lähdin töihin maa oli vielä osin valkoinen. Kyllä ilmat viileni äkkiä. Onneksi on villasukkaa, bontsoa ja lämmintä teetä niin tarkenee. Ja tunnelmaa luomassa ihania kynttilöitä. Mukavaa illan jatkoa kikille:D

tiistai 11. lokakuuta 2011

Syyssukat ja tammenterho tyttö



 Minun blogini on taas reistaillut. Ei päivity muiden sivuilla. Kommentointi takkuaa toisilla sivuilla. Olen yrittänyt kaikkia konsteja ja toivon että nyt toimisi. Tein sukat yhdestä lempiväristäni. Olgasukan mallilla vähän omia soveltaen. Ensimmäistä kertaa en edes yrittänyt raitoja kohdalleen ja ihme kyllä ei ahdista vaikka eivät ihan natsaa.  Lankana schoeller stahl, fortissima socka mexiko. Väri piristää tätä synkkää syksyä. Keräsin koulun pihalta tammen lehtiä ja seasta pilkahti esiin alakuvassa oleva tammenterho tyttö :D
Idean tähän tyttöön sain kun maassa oli paljon terhon "lakkeja". Terhot oli  pieninä palasina ja syöty. Keräilin noita hattuja mietin että kukahan näistä saa hatut. Pää on vanua ja sukkahousua, hiukset villaa. Taakse liimasin rintakoru neulan.  Syksyisen kirpsakkaa viikon jatkoa kaikille! :D

maanantai 10. lokakuuta 2011

Ja vielä pussukoita




Eilen ompelin pussukoita. Kaavat olivat unohtuneet kouluun ja yritin ohjekuvasta piirrellä suurempaa kuvaa. Pieni norsu pussukka oli harjoitus sillä vuoritus on vähän hakusessa. Kyllä minä sen sitten hokasin ihan kohtuulisen hyvillä ohjeilla. Muuten tuossa pikkupusukassa tuli pieni kaavanpiirtofiba. Se on vähän vinksin vonksin. Isompi sujui sitten jo paremmin. Smurffi pussukka on tehty Siwan muovikassista, sen ompelin ihan helpoimman kautta. Että tällaista tällä kertaa,  ei kun uusia haasteita kohti :D  Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Ruusuista sunnuntaita!



Löysin eilen ihan uuden värisä ruusuja kaupasta. Väri on vanhanrosan ja lilan sekoitus mielestäni aivan ihania. Niimpä halusin myös antaa teille kaikille lukijoilleni osan näistä ihanuuksista!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Myssy,tuubikauluri ja kynsikkäät



Tein viime lopputalvesta tällaisen setin, enkä sitten ehtinyt kun pari kertaa pitää tätä. Kohta kelit taas ovat senverran viileät että voi vetäistä tämän setin niskaansa:D  Tykkään noista kimaltavista paljeteista. Lanka on Novitan Crystal.
Mukavaa viikonloppua kaikille ! :D

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Suppilopiiras



Oli ihan pakko vielä laittaa tämä piirakan kuva. Olen tässä leipomisessa aika käsi, mutta nyt täytyy sanoa että onnistui! Pakko sitä oli  heti maistaa... Laitoin piirakkaan suppilovahveroa reilusti, pekonia,purjoa paprikaa ja aura juustoa. En jaksanut isompaa tehdä,  eipä taida huomiseksi jäädä kun poika tulee kohta syömään:D Ja Patelle täytyy kans antaa pala oli meinaan aika kyttäystä äsken kun tätä söin.

Vanhaa ja uusvanhaa



 Muistin että minulla on vintillä kaksi vanhaa matkalaukkua. Ei niitä sitten löytynyt kuin yksi. Aika kulunut on. Tämä on mielestäni paffi loora. Sen verran on kulunut sisältä ja pohjasta että pahvi sieltä loistaa. Käytössä on ollut kovasti, ja epäilen että tämä on ollut mieheni tuffan laukku. Hän oli jonkinlainen kauppias,aina kierteli maailmalla.
 Nauhat ovat katki ja sisältäkin on pinta kulahtanut. Ajattelin pitää tämän tällaisena enkä tuunaile mitenkään. Sisällensä se saa .....lankoja, mitäpä muuta:D
Tämän rautaisen telineen pulloineen löysin Prisman poistohyllyltä, hinta 5e. Minulla on paljon mustaksi maalattuja rauta koristeita joten tykästyin tuohon heti. Siinä saavat olla bambu koukut ja puikot löytyvätpä sitten  sukkelaan. Nyt ajattelin tehdä suppelovahvero piirakkaa ja jos siitä jotai jää ehkä vien myös töihin huomenna. Kiitos kaikille kivoista ja mukavista kommenteista ja  Mukavaa keskiviikko illan jatkoa kaikille!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Pussukan ohje

 Leikka karkkipussista haluamasi kokoinen, huomioi että koosta poistuu saumanvarat. Leikkaa vuorikankaasta ja kristallimuovista saman kokoiset. Aseta kaikki kolme palaa päälekkäin, kristallimuovin paperi päälimmäiseksi. Muutama nuppineula on paikallaan ihan reunassa.
 Tikkaa muutama tikkaus kaikkien läpi, ja revi paperi varovasti irti.
 Nurjan puolen kuva, eli vuori puolen.
 Aseta vetoketjun toinen puoli paikoilleen oikeat puolet vastakkain ja ompele, käytä vetoketjujalkaa. Vetoketju voi olla pidempi sen voi myöhemmin lyhentää.
 Vastaavasti ompele toinen puoli vetoketjusta.

Aseta kappaleet oikeat puolet vastakkain ja ompe kappaleet yhten niin että yläreunat vetoketjun kohdalta taittuvat alas. Olen myös siksakannut reunat.  Ja muista että vetoketju on auki helpottaa pussukan kääntämistä huomattavati:D Kääntämistä helpottaa tylpät saksenkärjet jos pussukasta haluaa neliön mallisen eikä pyöristä reunoja niinkuin kuvassa on tehty.
 Sisällä näkyy kaunis vuori.
 Ja tadaaaa valmis!!!
Toivottavasti tästä saa edes vähän selvää. Vastaan kyllä jos on kysymyksiä. Mukavaa tiistai illan jatkoa:D

maanantai 3. lokakuuta 2011

Kortti ja kimallepalloja



 Vauvakortti räpellys. Tämä on erittäin yksinkertainen, pistellään neulalla kuviot ja liimataan rusetti. Nauha on oikeasti vaaleansininen mutta kuinka kummassa se näytää vaaleanpunaiselta? Iltavalossa otin kuvat ehkä siksi.
Nämä pehmopallot on tehty Rose Mohairiata. Iso on tavallista ja pienet Rose Mohair Luxia. Valkoisessa pienessä ei kimallus kunnolla näy. Tuli mieleeni että jos jaksaisi oikeen monta valkoista tehdä ja neuloa yhteen lumipallo lyhdyn näköiseksi voisi sisälle laittaa led kynttilän, tulisi varmaan kivan näköinen. Jääpi mientintä myssyyn.
Odottelen täällä vesi kielellä kaalijauhelihaa mikä kiehuu kattilassa, on sitten meikäläisen herkkua.
 Huomenna laitan kuva kuvalta ohjeen pussukasta, miten se tehdään. Olen sen jo kuvannut.
Mukavaa maanantain jatkoa kaikille!:D

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Jämälanka sukat



 Mökiltä tultiin ja viikonloppuna oli ihana ilma sienestää ja vaan olla. Minulle tuli netti vappaa viikonloppu kun mökille päästyäni huomasin että nettitikku on jäänyt kotiin. ( Hiirenkin olin uhohtanut) :D Eipä se tahtia haitannut kyllä siellä tekemistä riittää. Sain nuo jämälanka sukat valmiiksi, lanka on Nallea. Neuloin myös muutaman pehmopallon, esittelen ne sitten myöhemmin.  Sieniä tuli kolme ämpärillistä suurimmaksi osaksi suppiloita, pariin soossiin kanttarelleja. Minulta kysyttiin millä ohjelmalla muokkaan kuvat, sellasella kun Photo Scape.
Mukavan kirpeää lokakuun ensimmäistä viikoa kaikille! :D